torstai 12. lokakuuta 2017

Tottista häiriössä

Onneks on blogi, niin voi tänne tulla fiilistelemään koirajuttuja, ettei tarvitse Facebook-kavereita kiusata joka välissä :D Maanantaina käytiin koirien kanssa parin kilsan päässä olevalla treenikentällä ottamassa ihan lyhyet harjoitteet. Samat ois varmasti voinut tehdä ihan omassa kotipihassakin, mutta nyt kerran kun on luvallinen treenikenttä, ni mieluummin pakotan itseni kotoa pois, kun on ihan käsittämättömän vaikea saada kotosalla mitään aikaan :D

Treenikentän vieressä metsikön takana menee vilkas autotie ja huomasi kyllä, että häly vaikutti Ensiin ja sillä oli sen takia vähän vaikeuksia keskittyä. Tää on oikein hyvä, sillä häiriötreeniä etenkin moottoriajoneuvojen läheisyydessä kaivataan. Otin treenatessa hihnan pois ihan laiskuuttani, koska inhoan olla sen kanssa aina ihan solmussa ja vapaana oleminen ja autojen häly on Ensille aika vaikea yhdistelmä. Treeni itsessään meni ok:sti, harjoiteltiin Ensin kanssa ihan vaan liikkeestä pysähtymistä niin, että pylly ei tipahda heti tonttiin, vaan koira jäisi seisomaan vierelle. Se on yllättävän hankalaa, kun oikeastaan aina on treenattu niin, että pysähtyessä koira istuu. Pari kertaa kokeilin myös liikkeestä jättöä, mutta molemmat oltiin ihan kysymysmerkkeinä, kun en ollut itsekään ihan varma, että miten se homma nyt menikään. Hankala ympäristö ja hankalat treenit, niin ei siinä viitsinyt kauaa koiraa kiusata. Otettiin tietysti myös helpompiakin juttuja, kertauksen ja onnistumisien kannalta. Jatkossa voisi ottaa lelun mukaan, niin saataisi lopuksi vielä leikkipalkka.

Vimman kanssa vähän tehtiin seuraamista, mutta on yllättävän hankala tajuta, että viereillä on ihan pikkuinen koira, jolta ei vielä voi mahdottoman paljoa vaatia. Toisaalta taas pitkäkuonolainen oppii hirveän nopeasti asioita ja sillä tuntuu olevan ihan loputon miellyttämisenhalu ja yllättävän paljon kärsivällisyyttä miun kanssa. Muutaman kerran kokeiltiin paikkamakuuta ja kyllähän tuo pieni vaan paikoilleen jää.

Tänään torstaina lähdettiin Ensin kanssa seuran tottistreeneihin ja ajoittaista rätkyttelyä lukuunottamatta meni tosi kivasti. Treenien alkaessa sattui mopojengi pärtsäilemään viereiselle tielle, joten otin Ensin tien viereen kanssani tekemään seuraamista ja paikallaoloa hihnanmitan päässä. Ei paljoa koira jaksanut kiinnostua pärräilevistä mopoista ja ilmeisesti lähestyminen koiran kanssa sai mopojengin lähtemään pois. Kentällä saatiin tehtyä onnistunut liikkeestäjättökin, en tosin tajunnut itekkään että mitä siinä tapahtui, mutta kouluttaja kertoi että nyt meni nappiin. Ensi muuten kestää nykyään jo paljon paremmin kehumista esim. seuraamisen aikana, pitää vaan muistaa hoitaa kehut maltillisella äänensävyllä. Siitä seuraakin sitten sellainen ongelma kuin kehujen ajoittaminen: en viitsisi kehua koiraa silloin kun se piippaa, vuotaa tai suorastaan haukkuu. Silti kuitenkin just silloin ku koira piippaa vieressä, niin käyn kehumaan sitä... Loppua kohden Ensillä alkoi jo kärsivällisyys loppua, kun sen piti istua pitkiä aikoja mun vieressä tekemättä mitään. Se alkoi tarjoamaan makuulle menoa ja seisomista. Ehkä sitä olisi saanut vähän reilummin palkata/kehua silloin kun se nätisti istuu paikoillaan. Huomaan kyllä, että koira osaa ja oppii, mutta ite tekee jatkuvasti ne samat hölmöt virheet.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Unelmia ja arkitottista

SUNNUNTAIN TOTTIKSET:

Vinkit onnistuneeseen arkitottistreeniin (Vimma&Ensi-versio):
- Lähde hirveällä kiireellä treeneihin heti herättyäsi väsyneenä.
- Unohda ottaa kakkapussit ja kotiavaimet mukaan.
- Säällä ei ole niin väliä, mutta sadekeli ja isot vesilammikot treenikentällä pitää mielen virkeänä.
- Syötä koirat just ennen harjoituksia.
- Koska Ensi muutenkin innostuu kovin herkästi, ota sille vielä vinkulelu matkaan, jotta saat sen varmasti irtoamaan kaikista henkseleistään.
- Pidä huoli, että molemmat koirat haukkua räättyyttää kentällä enemmän ja vähemmän läpi harjoitusten.


Vimma ja Ensi treenileirillä syyskuussa.

Oli muuten ihan oikea ratkaisu syöttää koirat ennen lähtöä. Nämä kaksi ovat nälkäisinä nimittäin ihan hirveitä sormiensyöjiä, joten haluan myös itseäni suojella. Namit maistuu molemmille muutenkin, joten pääsee helpommalla olla vaatimatta niiltä "nälkäkuoleman" partaalla ehdotonta keskittymistä.

Vaikka alkuun tuntuikin, että kaikki maailman olosuhteet vastustaa meidän treeneihin osallistumasta, niin molempien kanssa meni ihan superhyvin. Olin siis ensin Vimman kanssa 45min penturyhmässä ja sen jälkeen Ensin kanssa 45min jatkoryhmässä. Teemana oli koirakoiden ohitukset ja paikallaolo. Pentujen kanssa tehtiin tietysti helpompia juttuja ja toisaalta taas aina saa (ja pitääkin) tehdä oman tason mukaan, eli liikoja ei tarvitse koiralta vaatia.

Vimma
Vimman läsnäolo ja kontakti huitelee usein siinä 100% tuntumassa, mikä on ihan älytöntä puolivuotiaalta pennulta. Sen lisäksi se on treeneissä(kin) rauhallinen, joskin käy rätkyttämään jos ei saa mielestään riittävästi huomiota/nameja/tekemistä/jne. Vimmaa saa kehua paljon, se vaan parantaa tekemistään kehujen saattelemana. Suurin hankaluus löytyy taas hihnan toisesta päästä: oon koiran kannalta varmasti mitä epäselkein ihminen, joten mun pitäisi itse olla johdonmukainen käskyissä ja palkkauksessa, mutta se on oikeasti tosi vaikeaa. Seuraaminen alkaa jo sujua ja paikkamakuu/istuminen lähtenyt hyvälle mallille. Vinkulelu ei palkkana kiinnostanut, tosin kotimatkan Vimma vingutti lelua häkissään oikein iloisena.

Ensi
Ensilläkin on yleensä tosi hyvä kontakti, mutta haukkumista se jaksaa harrastaa. Sain toisissa tottistreeneissä vinkin, että jos koira kerran osaa haukkua käskystä, niin opettaa sen käskystä lopettamaan. Jos nyt oikein ymmärsin, eli ei siis kiellä koiraa haukkumasta, vaan ikäänkuin opettaa sille uuden tempun: lopeta haukkuminen :D Tämän päiväisissä treeneissä jokainen koirakko sai siis oman tasonsa mukaan treenailla paikallaoloa. Me tuotiin Ensin kanssa muille vähän lisähaastetta, kun Ensi piti niin kamalaa metakkaa. Oma treeni sen sijaan sujui: kun paikalleen jättäminen sujui niin nätisti, niin kokeilin, että saanko Ensin vaihtamaan asentoa kun seisoin itse kauempana. Makuulta istumaan ja istumisesta makuulleen. Ei tuottanut ongelmaa, Ensi ei edes yrittänyt liikkua eteenpäin, mikä oli kyllä superpositiivista. Välimatkat ja paikallaolot eivät olleet siis mitään pitkiä, tehtiin sen suhteen ihan varman päälle, nyt on tärkeintä onnistuneet suoritukset. Rätkyttäminen ja vinkuminen tosiaan aiheuttaa päänvaivaa, mutta yritän ajoittaa palkkauksen ja vapautuksen vasta sitten, kun koira on hiljaa. Lopuksi palkitsin Ensin vielä leikkimällä vinkulelun kanssa ja pidin sillä vähän taukoa kaikesta pönötyksestä. Ensin mielestä se oli hirveän kivaa, mutta tällä kertaa se aika helposti palautui leikin jälkeen takaisin treenimielentilaan. Yleensä en palkkaa Ensiä lelulla, mutta nyt se ajattelin kokeilla. Ohitukset meni Ensin kanssa ihan kivasti, sitten jos sama vielä onnistuisi lenkeilläkin!

Treenien jälkeen on hyvä ottaa vähän lepiä.

TORSTAIN TOTTIKSET

Torstaiset tottistreenit ei Ensin kanssa sujuneet yhtä hienosti, sillä harjoiteltiin ihan uutta juttua: liikkeestä jättöä. Se oli kyllä sellaista sekametelisoppaa, mutta ehkä mulle päähän jäi joku ajatus siitä, mikä homman idea ylipäätään on ja miten sitä kannattaisi koiran kanssa lähteä opettelemaan. Vaikka kaikki ei treeneissä sujukaan, niin niistä oppii kaikista eniten. Toisaalta on myös kiva että on sellaisia harjoituskertoja kun homma sujuu, silloin tietää mitkä asiat on jo opittu! Vimman kanssa taas opittiin torstaina, että sitä ei seuraamisessa tarvitse enää niin paljon namilla imuttaa, kun se on jo hoksannut, mitä siltä seuraamisessa halutaan.


TOTTISTELUSTA UNELMIIN

Ensi

Minä haluan Ensistä pelastuskoiran. Ensin ajatus tulevaisuudesta lienee se, että pitäisi saada nukuttua hyvät torkut. Vaikka nyt ollaan pikkuhiljaa edetty yhdessä isossa kompastuskivessä, eli paikkamakuussa, niin toisaalta kuvioihin on tullut myös valtava loikka taaksepäin: tulevan vuoden alusta VIRTAan osallistuvilta koirilta vaaditaan kahden lajin taitamista, eli meidän kohdalla se tarkoittaa, että jäljen peruskoe tulee myös kyetä suorittamaan. Vaikka ollaankin Ensin kanssa tehty jälkeä satunnaisesti, meidän täytysi ihan tosissaan alkaa treenata sitä. Ajan puutteen vuoksi oon päättänyt pistää tottikset ja jäljen etusijalle ja pitää hakuhommista vähän taukoa. Hakukokeisiin mennään, kunhan paikkamakuu varmasti onnistuu. Vaikka tein päätöksen jo aikaa sitten, niin jäljelle ei olla ehditty sen jälkeen vielä kertaakaan. Kun treenaillaan itsekseen tottista, niin Ensille on tosi helppo opettaa kaikkia hauskoja temppuja, mm. oikealle istumista, oikealla seuraamista, ns. saksalainen käännös... Ajattelinkin, että pitäisikö opetella sen kanssa ihan rally-toko-liikkeitä, sais vähän vaihtelevuutta treenaamiseen ja vois yhdistää sitä paikkamakuuta vähän joka väliin :D Näyttelyissä ois kans kiva vähän yrittää käydä, varsinkin jos sais penskalle vielä kolmannen sertin ja sitä myötä muotovalion tittelin. Ensin kanssa oon myös vakavasti harkinnut toista pentuetta, mutta en ole vielä yhtään varma, että tuleeko se toteutumaan.

Vimma
Vimman kanssa käytiinkin jo peltojälkeen tutustumassa ja pennusta huomasi, että sen mielestä se on oikein mielenkiintoista puuhaa. Olemme myös rauniotreeneissä käyneet vähän makkararinkiin tutustumassa, mutta ajattelin hakua alkaa miettimään sitten, kun saadaan jälkihommat mallilleen etenemään. Tässä kohtaa tosin on vielä ihan mahdotonta mennä sanomaan, mikä tulee olemaan mun ja Vimman yhteinen harrastus, jos vaikka ilmeneekin, että sillä ei ole mitään mielenkiintoa jälkeä tai hakua kohtaan. Mun mielestä on ihan turhaa pakottaa koiraa epäkiinnostavalle jäljelle, jos se vaikka sattuisikin rakastamaan agilityradoilla juoksemista. Mutta jos nyt näillä raiteilla edetään, niin kyllähän tuo PK-puolen peltojälki vois olla mielenkiintoista treenattavaa. Tosin jos PK-puolella haluaa osallistua kisoihin/kokeisiin, niin pitää myös tuo BH-koe suorittaa, mutta tässä kohtaa kaikki tuo tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Ajatuksena mulla on kuitenkin pitää järjestys niin, että tottiksia treenaillaan kun ehditään, peltojäljellä aloitetaan ja vasta myöhemmin siirrytään metsään ja hakua ajatellaan joskus tulevaisuudessa. En oikein osaa perustella, miksi haluan tehdä asiat näin, mutta mulla vaan on semmoinen fiilis että näin vois olla aika jees. Jos Vimma on eri mieltä ja siitä on ainesta vaikka toko-mestariksi, niin sittenhän me voidaan vaihtaa suunnitelmia :D Nää nyt on vaan tämmöisiä pohdintoja, kymmenen vuoden päästä sitten näkee, että mitä me oikeasti tehtiin.

Lopuksi
Onhan tässä aikamoinen läjä tavoitteita ja unelmia, niin se ei tarkoita, että kaiken pitää myös mennä niin. Kirjoitan vaan vähän näitä ylös, että pysyisi itsellä jonkinlainen punainen lanka koirien kanssa härvätessä ja olisi vähän jotain, mitä tavoitella treenatessa. Koirat kun eivät ymmärrä pokaaleista ja arvostelupöytäkirjoista yhtikäs mitään, niille tärkeää on hauskanpito ja namit. Itselle ihan tärkeintä on just se, että koirilla on mielekästä puuhaamista ja mie saan iltaisin sohvalle kainaloon rauhallisen mustin.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Eka viikko lopuillaan

Pennut ovat tänään kuusi päivää vanhoja ja huomenna niillä onkin jo 1-viikkoissynttärit!

Narttupentu jää siis meidän perheeseen Ensin kaveriksi ja urospentu Marski muuttaa luovutusikäisenä pentueen isän, Urhon kaveriksi.

5. päivä, painot n. 690g ja 650g

Painoa tulee pennuille hirveätä kyytiä ja ruoka maistuu hyvin. Ensikään ei sen yhden päivän jälkeen ole enempää oksennellut. Pennut ovat oppineet "lypsämään" nisää, eli etutassujen kanssa painelevat nisän molemmin puolin, että tulisi maitoa paremmin. Sen lisäksi ne ovat oppineet huutamaan ihan todella lujaa! Kun ne heräävät unilta nälkäisinä, eikä emo olekaan heti ihan vieressä, niin alkaa kamala kiljuminen "RUOKAATÄNNEHETI!!"

6. päivä, painot n. 715g ja 670g

En tiedä onko mahdollista, mutta luonteiden eroavaisuudet olisivat nyt jo tulossa näkyviin. Urospentua on helppo käsitellä ja punnita, se ei ole juuri moksiskaan, mutta narttupentu protestoi kyllä kaikkea muuta kuin syömistä ja nukkumista vastaan. Saa nähä, että minkämoinen itse itsepäisyys meille onkaan tulossa...

Virallisten nimien keksiminen näille on vielä vaiheessa, ei ole vielä oikein tullut mitään hyviä ideoita.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Synnytys

Ensi aloitti petailun ja läähättelyn puoliltapäivin tiistaina 18.04. Kello 22:00 alkoi synnytys, kun "lapsivedet" tulivat. Sikiöpussin pää nesteiden kera roikkui jo pitkään ulkona, mutta reippaista supisteluista huolimatta mitään ei tapahtunut. Supistuksia tuli 4-10 kappaleen sarjoissa, joiden jälkeen oli aina muutamien minuuttien tauko. Päivystävään eläinlääkäriin olimme yhteydessä jo ennen puoltayötä, kun tuntui, että mitään ei tapahtunut vaikka supistukset vaikuttivat reippailta. Sikiöpussi rikkoutui puolen kahden maissa ja eläinlääkäri kehotti tulemaan vastaanotolle. Kahdelta olimme siellä ja todettiin, että synnytysteiden loppupää oli todella ahdas. Ensi sai suonensisäisen nesteytyksen mukana kalsiumia sekä 1mg oksitoniinia lihakseen. Alkoi jo näyttää siltä, että tarvitsisi turvautua sektioon, mutta pentu pääsikin pikkuisen liikkumaan synnytysteissä ulospäin ja eläinlääkärin avustuksella Ensi sai 390 grammaisen uroksen saatettua maailmaan. Uros alkoi heti tomerasti huutaa ja vahvasti pyrkiä emän luo. 360 grammainen narttu syntyi puoli tuntia myöhemmin lähestulkoon omin avuin hyväkuntoisena ja reippaana. Uroksella kesti tovin opetella imemään nisää, mutta pienen treenaamisen jälkeen on molemmille hyvin maistunut ruoka ja Ensillä riittää hyvin maito.


Ensin synnyntyksessä avustanut eläinlääkäri on aivan mahtava, onneksi hän sattui olemaan tuona yönä päivystämässä!

Tässä vielä eläinlääkärin lausunto synnytyksestä:

"Eläinlääkärikäynti koiran synnytysvaikeuden takia. Röntgenistä todettu 2 pentua. Supisteluja ja työntöjä ollut kotona hyvin. Emo virkeän oloinen.

Vastaanotolla sai suonensisäistä nesteytystä, kalsiumia ja oksitoniinia.

Synnytysteiden loppupää todella ahdas. Jouduttiin avustamaan synnytystä. Syntyi ensin reipas urospentu. Toisena terhakka narttupentu. Yhdet jälkeiset tulivat synnytyksen yhteydessä.

Kotona emon ja pentujen voinnin tarkkailu kotona. Jos voinnissa tapahtuu muutos huonompaan, olkaa yhteydessä eläinlääkäriin."


Kotona on mennyt hyvin, Ensillä on valtava ruokahalu ja se jaksaa hyvin syöttää pentuja ja pestä niitä. Muutamaan otteeseen Ensi on oksentanut, mutta muutoin se on terveen oloinen. Loput jälkeiset tulivat keskiviikkoiltana ulos.


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Sanojen käytön vaikeudesta

Eilen päivitellessäni blogia, Facebookia, nettisivuja ja Instagramia törmäilin jatkuvasti seinään valitessani oikeita sanoja. Mikä minä olen ja mitä toimintani on, kun pentuja tulee? Virallisesti olen Kennelliiton ja Lappalaiskoirat ry:n hyväksymä kasvattaja ja olen vuosi sitten käynyt kasvattajakurssin. Sen lisäksi minulla on FCI:n ja Kennelliiton hyväksymä kennelnimi. Mikä sitten mättää?

Kennel sanana on aivan kaamea. Kun puhutaan kenneleistä, moni asiaan perehtymätön mieltää sen paikaksi, missä on paljon koiria häkeissä asustelemassa. Usein mielikuvat ovat lähellä pentutehtaita tai Etelä-Eurooppalaisia eläinkauppoja. Joskus olen kuullut myös ihmisen sanovan, että ottaa mieluummin rekisteröimättömän pennun kuin rekisteröidyn, koska ei halua tukea kenneltoimintaa, vaan mieluummin ottaa koiran ihan kotiolosuhteista. Kuitenkin Suomessa suurin osa kenneleistä on kuitenkin ihan tavallisia perheitä, joissa asustelee muutama koira ja joissa teetetään pentuja silloin tällöin kun sattuu sopiva narttu kohdalle. Se ei vain ihan käy ilmi sanasta kennel.

Kasvattaja-sanan käyttöä taas vähän vierastan, koska se saa minut kuulostamaan kaikkitietävältä ja viisaalta. Kyllähän minä jotain tiedän koirista ja rodusta, mutta tämä tuleva pentue on ihka ensimmäinen omalla nimellä kasvatettu. Käytännössä olen siis aivan noviisi ja on vielä paljon asioita mitä en tiedä. Kokemusta saa vain tekemällä ja uutta oppii kokoajan varmasti kokeneempikin kasvattaja. Kasvattamisella voi tarkoittaa myös hyvin eri asioita, kuin pelkkä koiran kasvattaminen. Mielestäni olen onnistunut kasvattamaan Ensistä ihan yhteiskuntakelpoisen koiran, mutta silti en ole Ensin kasvattaja.

Näillä sanoilla kuitenkin mennään, mitä meille on annettu ja koitetaan sitten oikoa, jos niiden kanssa tulee vääriä käsityksiä. Ensin tiineys alkaa olla sen verran pitkällä, että täytyy välttää ääriliikkeitä. Pitää siis huolehtia, ettei Ensi lähde mukaan mihinkään uskonlahkoihin tai sekaannu vaikka äärioikeistoon loppuraskauden aikana! (Selitin siis kaverilleni sitä, kuinka Ensin tulee nyt välttää turhaa riekkumista ja hyppimistä eli äärimmäisiä liikeratoja, niin sanoinkin vahingossa, kuinka Ensin tulee välttää ääriliikkeitä.)

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pentue 2017

Tänään nyt sitten käytiin Ensin kanssa tiineysultrassa ja niin vain näkyi, että viidettä viikkoa viedään ja kohdussa olisi kaksi tai useampi pentu hengailemassa!

Urho ja Ensi helmikuussa 2017. Kuva: Milla Kärkkäinen



EMÄ: SIDMARKENS ENSI - "Ensi"

Ensi helmikuussa 2017

Suomen Kennelliiton Jalostustietokannasta löytyy Ensin terveys- ja näyttelytulokset, linkki on TÄSSÄ.

Ensin kanssa harrastamme pelastuskoirayhdistyksessä hakua, joka on Ensin ihan ehdoton lempparijuttu. Ensi on muutenkin helppo motivoida monenlaisiin juttuihin ihan arkitottiksesta jäljen ajamiseen tai temppujen tekemiseen, se ottaa niin mielellään vastaan herkkuja ja kehuja. Suurinta opettelua itselle koiranohjaajana aiheuttaakin koiran kanssa rauhoittuminen ja ns. "kierrosten laskeminen", ettei asioiden tekeminen mene ihan riehumiseksi ja häsläämiseksi. Ensi tulee myös lähes aina hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja tykkää ihmisistä ihan suunnattoman paljon, etenkin lapset ovat sen mielestä tosi hauskoja. Muiden eläinten kanssa Ensillä esiintyy välillä jonkinlaista paimennusviettiä sekä etenkin kanalintuja pitäisi vapaana ollessa päästä jahtaamaan. Terveydellisiä ongelmia Ensillä ei tähän päivään mennessä ole ollut ja toivotaan kovasti, ettei sellaisia tulekaan.



ISÄ: FI MVA RENLUNDENS TOR - "Urho"
Urho maaliskuussa 2017. Kuva: Milla Kärkkäinen

Suomen Kennelliiton Jalostustietokannasta löytyy Urhon terveys- ja näyttelytulokset, linkki on TÄSSÄ.

Urho asustelee perheensä kanssa Pohjois-Savossa maaseudulla järven rannalla. Samalla tontilla asustaa myös Ihku-koira, Paavo-hevonen sekä kanaparvi, joiden kanssa yhteiselo on sujuvaa. Luonteeltaan Urho on jonkin verran Ensiä rauhallisempi, mutta reipas ja aina mukana perheen arkiaskareissa ja välillä myös työmaalla. Urho tykkää paljon ihmisistä ja osaa olla nätisti lasten seurassa. Nokkelana koirana Urho on esimerkiksi opetellut avaamaan ovia.



SUKUTAULU

Sukutaulu Suomen Kennelliiton Jalostustietokannassa näyttää tältä (LINKKI):


Koska molemmat koirat ovat Ruotsin tuonteja, niin Ruotsin Kennelliiton Avelsdata-sivustolta näkee kattavammin ja pitemmälle sukutaulut, linkki sinne TÄSSÄ. SKK Avelsdata tosin ei suostu avautumaan kaikilla selaimilla, mutta ainakin Internet Explorerilla ja Operalla tuntuu avautuvan ihan hyvin.

Urho kantaa PRA-prcd-geeniä, Ensi taas ei. Pennut voivat siis olla täysin terveitä tai kantaa kyseistä geeniä, mutta teen geenitestin pennuille kun sen aika koittaa. Pennuista yksikään ei voi kuitenkaan tuohon sairastua, sillä siihen vaadittaisi että molemmat vanhemmat olisivat kantajia tai toinen sairas.

Ensin tulokset
Urhon tulokset

Nämä tulokset taas näkyy Ruotsin Kennelliiton HUNDDATA -sivustolla ja hakee vaikkapa koiran nimellä.


Laskettu aika pentujen syntymälle on viikolla 15 ja luovutus olisi kesäkuun puolella, viikon 23 tienoilla. Olen käynyt Kennelliiton kasvattajakurssin keväällä 2016. Tavoitteeni kasvatuksessa on kasvattaa pienimuotoisesti terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia ruotsinlapinkoiria kennelnimellä SYYSVETTEN.

Mikäli olet pennuista tai ihan vaan ruotsinlapinkoirista kiinnostunut, niin minuun voi reilusti ottaa yhteyttä sähköpostilla: jenni.auraskari@gmail.com

Lisätietoja rodusta löytyy esimerkiksi seuraavista linkeistä:




keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Astutusreissu

Huomasimme perjantaina 03.02., että Ensillä (Sidmarkens Ensi) oli alkanut juoksut. Täyttä varmuutta alkamispäivästä ei ollut, voi olla että ne on alkaneet jo 01.02. Varmuuden vuoksi lähdimme jo viime torstaina 09.02. Ensin kanssa kohti Pohjois-Savoa tapaamaan sulhasehdokasta Urhoa (Renlundens Tor). Viikonlopun aikana ei vielä oikein mitään tapahtunut, eikä Urhokaan niin kovasti Ensistä innostunut, joten jätin Ensin Urhon perheen hellään huomaan ja ajelin itse takaisin kotiin kun töissäkin pitää välillä käydä.

Käytiin vähän järven jäällä hiihtelemässä.

Maanantaina 13.02. alkoi jo nuorella parilla olla yritystä ja tänään 15.02. aamupäivällä koirat sitten pääsivät lemmenpuuhiin. Ilmeisesti olivat koirat vähän nurkan taakse hävinneet ja hetken kuluttua sitten olleetkin jo nalkissa, eli ei ollut tarvinnut heitä alkuun auttaa. Ensi on vielä loppuviikon siellä, joten toivottavasti astuvat toisenkin kerran!

Jo viime syksyn astutusyrityksellä huomasin, että Ensillä selkeästi on tärppipäivät vähän keskivertoa myöhemmin, eli vasta 12. päivän jälkeen alkaa mielenkiinto molemmin puolin lemmenpuuhiin heräillä. On kuitenkin tosi hyvä, että molemmilla kerroilla oli mahdollisuus saattaa koirat yhteen ajoissa, ettei ainakaan alettu liian myöhään yrittää astutusta. Tällä kertaa Ensiltä jäi pois ennen juoksuja masentuminen, joten aika yllättäen nuo tulivat, vaikka laskeskelin, että näin helmikuussa niiden pitäisi alkaa. Yleensä Ensi siis on normaalia rauhallisempi ja väsyneempi kun juoksut ovat alkamassa, mutta muuten sillä ei käytös muutu niiden aikana. Ensillä on aika tarkkaan juoksujen alkamisväli ollut sen 5,5 kuukautta.

Kovasti toivon, että tästä seuraisi pentuja, mutta matkan varrella voi tietysti sattua mitä vain. Laitan kuitenkin pentueinfoa/sukutaulua lähitulevaisuudessa tänne blogiin ja nettisivuilleni (http://syysvetten.wordpress.com) kun töiltäni ehdin.