maanantai 22. syyskuuta 2014

Match Show 21.09.

Kävimme kavereiden kanssa Match Show'ssa sunnuntaina, kun sellainen tässä lähistöllä järjestettiin. Ensi osallistui isojen koirien sarjaan ja sijoittui sinisistä neljänneksi ja valkoinenpaimenkoira Lila, iältään neljä kuukautta, osallistui isoihin pentuihin ja tuli sinisissä toiseksi! Ei hassummat sijoitukset ja oli hauska nähdä, kuinka hyvin Lila pärjäsi pennuista nuorimpana luokassaan! Tärkeitä ei kuitenkaan ole sijoitukset, vaan mätsäreiden rento tunnelma. On kiva nähdä alueen muita koiraihmisiä ja päästä reenaamaan oman koiran kanssa näyttelyitä varten.

Aikaisemmin olen ahkerasti kierrellyt mätsäreitä nyt jo edesmenneen japaninpystykorvani Jekun kanssa useimmiten junior handler -luokassa. Erikoisena japsina Jekun kanssa ei näyttelyissä pärjännyt, mutta mätsärit ikäänkuin paikkasivat sitä "puutetta".





Ärsyttävästi Blogger syö kuvanlaadun aivan kököksi, mutta en nyt oikein osaa muutakaan kautta näitä kuveja tänne lisätä. Älkääkä edes ehdottako Picasaa, yritin sitä alkukesästä, mutta mokoma ei suostunut minkäännäköiseen yhteistyöhön...
 

1 kommentti:

  1. Bloggerin kautta minäkin laitan, mutta ne pitää vaan ensin koneella muuttaa webbikokoon, ihan kuten facenkim kanssa jos ei halua että netti syö puolet laadusta :3 ihan tälleen vinkvink.

    VastaaPoista