keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Astutusreissu

Huomasimme perjantaina 03.02., että Ensillä (Sidmarkens Ensi) oli alkanut juoksut. Täyttä varmuutta alkamispäivästä ei ollut, voi olla että ne on alkaneet jo 01.02. Varmuuden vuoksi lähdimme jo viime torstaina 09.02. Ensin kanssa kohti Pohjois-Savoa tapaamaan sulhasehdokasta Urhoa (Renlundens Tor). Viikonlopun aikana ei vielä oikein mitään tapahtunut, eikä Urhokaan niin kovasti Ensistä innostunut, joten jätin Ensin Urhon perheen hellään huomaan ja ajelin itse takaisin kotiin kun töissäkin pitää välillä käydä.

Käytiin vähän järven jäällä hiihtelemässä.

Maanantaina 13.02. alkoi jo nuorella parilla olla yritystä ja tänään 15.02. aamupäivällä koirat sitten pääsivät lemmenpuuhiin. Ilmeisesti olivat koirat vähän nurkan taakse hävinneet ja hetken kuluttua sitten olleetkin jo nalkissa, eli ei ollut tarvinnut heitä alkuun auttaa. Ensi on vielä loppuviikon siellä, joten toivottavasti astuvat toisenkin kerran!

Jo viime syksyn astutusyrityksellä huomasin, että Ensillä selkeästi on tärppipäivät vähän keskivertoa myöhemmin, eli vasta 12. päivän jälkeen alkaa mielenkiinto molemmin puolin lemmenpuuhiin heräillä. On kuitenkin tosi hyvä, että molemmilla kerroilla oli mahdollisuus saattaa koirat yhteen ajoissa, ettei ainakaan alettu liian myöhään yrittää astutusta. Tällä kertaa Ensiltä jäi pois ennen juoksuja masentuminen, joten aika yllättäen nuo tulivat, vaikka laskeskelin, että näin helmikuussa niiden pitäisi alkaa. Yleensä Ensi siis on normaalia rauhallisempi ja väsyneempi kun juoksut ovat alkamassa, mutta muuten sillä ei käytös muutu niiden aikana. Ensillä on aika tarkkaan juoksujen alkamisväli ollut sen 5,5 kuukautta.

Kovasti toivon, että tästä seuraisi pentuja, mutta matkan varrella voi tietysti sattua mitä vain. Laitan kuitenkin pentueinfoa/sukutaulua lähitulevaisuudessa tänne blogiin ja nettisivuilleni (http://syysvetten.wordpress.com) kun töiltäni ehdin.